Olemme Centertexillä suunnittelemassa viiri, Kurikan vanhalla vaakunalla, Eteläpohjanmaan hännällä.
Onko kiinnostusta tehdä samanlainen viiri Jurvan vanhalla vaakunalla samaten?
Oheissa vaihtuvat kuvat näyttävät sen, miltä Jurvassa näytti yhtenä sen lumisimmista talvista miesmuistiin. Mukana on myös pian katoavaa Jurvaa ikuistettuna.
Nyt lumet ovat sulaneet ja maisemat ovat toisen näköiset. Ruohokin alkaa jo vihertää.
p.s.
Kuvat, jotka eivät heti kaikille avautuneet, olivat Hautalan puutarhaan tuleva liikenneympyrän paikka, sekä Sallin Baari; 60-luvulla nuorison kokoontumispaikka lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kemuihin lähtöä. Se oli myös keskikoululaisten ruokatuntipaikka. Monelle nuorelle, kuin toinen koti. Moni muistaa vieläkin lämmöllä aina ystävällisen Sallin ja hänen kuuman mehun ja isot kaneelileivät.
Lumenauraajille on talven aikana tullut useita vahinkoja oksissa rikkoutuneista traktorin peileistä.
Jokainen voisi tonttinsa kohdalla pudotella alas ajotielle työntyvät oksat.
Hei. onko Jurvassa jumppaa 4-7 vuotiaille?
Hei kaikki,
Olemme Centertexillä suunnittelemassa viiri, Kurikan vanhalla vaakunalla, Eteläpohjanmaan hännällä.
Onko kiinnostusta tehdä samanlainen viiri Jurvan vanhalla vaakunalla samaten?
Ota yhteyttä 0500-498613 Linnea
MIKSI??? Närvijoen sivuille ei pääse?? Ennen on päässyt, mutta nyt ei missä vika ,minussako?
Terv: Matti
Oheissa vaihtuvat kuvat näyttävät sen, miltä Jurvassa näytti yhtenä sen lumisimmista talvista miesmuistiin. Mukana on myös pian katoavaa Jurvaa ikuistettuna.
Nyt lumet ovat sulaneet ja maisemat ovat toisen näköiset. Ruohokin alkaa jo vihertää.
p.s.
Kuvat, jotka eivät heti kaikille avautuneet, olivat Hautalan puutarhaan tuleva liikenneympyrän paikka, sekä Sallin Baari; 60-luvulla nuorison kokoontumispaikka lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kemuihin lähtöä. Se oli myös keskikoululaisten ruokatuntipaikka. Monelle nuorelle, kuin toinen koti. Moni muistaa vieläkin lämmöllä aina ystävällisen Sallin ja hänen kuuman mehun ja isot kaneelileivät.
Lumenauraajille on talven aikana tullut useita vahinkoja oksissa rikkoutuneista traktorin peileistä.
Jokainen voisi tonttinsa kohdalla pudotella alas ajotielle työntyvät oksat.
Mihin muualle voisi viedä puitten oksia ja risuja ?
Kaatopaikka kun on auki vain keskiviikkoisin.