Luonnon
ja
ympäristön
merkitys
tulee
korostumaan
matkailussa.
Vastuullisella
luonnon
käytöllä
ja
ympäristönhoidolla
maaseudulla
on
paljon
annettavaa
Suomen
ja
Euroopan
tiheään
asutuille
alueille.
Mäntylän
Maaseutumatkailu
on
ensimmäisten
joukossa
suorittanut
pienten
matkailuyritysten
ympäristö-
ja
turvallisuusohjelman,
jonka
Länsi-Suomen
Matkailun
Kehitys
Oy
on
kehittänyt
ja
toteuttanut
yhdessä
asiantuntijoiden
kanssa.
Tavoitteena
on
mm.
pyrkiä
hallitsemaan
ja vähentämään
kielteisiä
ympäristövaikutuksia.
Rakennusten
pitkä
elinkaari
on
kestävää
kehitystä
parhaimmillaan.
Myös
uusiutuvien
ja
kierrätettävien
materiaalien
ja
rakenteiden
käyttö
on Mäntylän
tilalla
ollut
peruskorjauksessa
punaisena
lankana.
Edelliset
polvet
ovat
osanneet
sijoittaa
rakennusryhmämme
niin,
että
päärakennus
saa
maksimaalisen
määrän
auringon
passiivista
lämpöenergiaa
ja
ulkorakennukset
suojaavat
tuulilta
ja
tuiskuilta.
Suomen
maaseutu
voi
olla
ylpeä
ympäristöystävällisestä
pienkiinteistöjen
lämmitysjärjestelmästä,
joka
toimii
hakkeella.
Puu
on vähärikkinen
polttoaine
ja
sen
typpioksidipäästöt
ovat
vähäisiä.
Kun
hake
vielä
kuivataan,
tapahtuu
palaminen
erittäin
puhtaasti
pienissäkin
hakekattiloissa.
Meidänkin
matkailutilalla
lämmityspuu
saadaan
ensiharvennuksista
tai
päätehakkuiden
latvuksista.
Maahan
hakattu
puu
lahoaisi
muutamassa
vuodessa
jolloin
siitä
vapautuisi
sama
hiilidioksidimäärä
kuin
lämmityksessäkin.
Tämän
vuoksi
se
ei
vaikuta
kasvihuonekaasuna
hiilidioksiditaseeseen.
Asialla
käydään
jo
maailmalla
päästökauppaa.
Jää
nähtäväksi,
ulottuvatko
päästökaupat
tulevaisuudessa
puhtaaseen
hakelämmitykseen.
sivun
alkuun